Mikä minua ajaa eteenpäin
01.10.2017 09:40 | Topi Valtakoski

Minua on aina ajanut eteenpäin voimakas tarve saada tehtyä merkittäviä asioita, tehdä asioita hieman erilailla kuin muut ja jatkuvasti kehittyä.  Varmaan osittain siksi minulla on lähes koko työurani aikana ollutkin oma yritys mitä viedä eteenpäin.  Tärkeintä on kuitenkin aina ollut mahdollisuus vaikuttaa miten asioita viedään eteenpäin.

 

Olen aina ollut kiinnostunut ennen kaikkea ihmisistä ja hyvin aikaisin urallani ymmärsin, että itse asiassa yrityksiä ei ole olemassakaan - on vain ihmisiä jotka tekevät yhdessä asioita yhteisen mission eteen. Ulospäin tätä ryhmää kutsutaan yrityksen nimellä. Jotta yritys kehittyy, täytyy ihmisten yrityksen sisällä kehittyä. Jotta ihmiset yrityksessä kehittyvät, täytyy minun itseni kehittyä.

 

Merkittävänä eteenpäin vievänä voimana ovat olleet haasteet - tehdä asioita siksi, että ne ovat vaikeita ja antavat haasteen eikä siksi että ne olisivat helppoja. (Kyllä - jos se olisi helppoa, niin kaikkihan sitä tekisivät.) Tästä päästäänkin hyvin tämän hetkiseen mielenkiinnon ja haasteen kohteeseen, eli ihmisten käyttäytymiseen ja tapoihin.

 

Olen aloittanut työurani valmentajana ja hyvin nopeasti tajusin, että tieto ja asiat ovat helppoja, ajatusmaailman muuttuminen ja oikea käyttäytymisen muutos vaikeaa.  Valmentaminen on 95 % psykologiaa (miksi) ja 5 % asioita (mitä). Ihmisten käyttäytyminen ja arjen tavat ovat erittäin monitahoinen ilmiö johon vaikuttavat lähes kaikki mitä ihmisen elämässä tapahtuu. Kun puhumme ennaltaehkäisevästä toiminnasta, meidän tulisikin puhua ihmisten pysyvästä käyttäytymisen muutoksesta. Ja se on kuulkaas pirun vaikeaa se! Jos joku muuta väittää, hän valehtelee.

 

Tähän astisen matkan varrella olen kokenut paljon onnistumisia yhdessä muiden kanssa, kohdannut runsaasti pettymyksiä, olen uuvuttanut itseni työtaakan alle ja kokenut elämän isoja kriisejä. Kaikesta näistä olen oppinut ja ne tekevät sen mitä olen tänään. Matka jatkuu ja paljon opittavaa ja koettavaa on vielä edessä.

 

Toivon, että työni ja kokemukseni kautta pystyn auttamaan mahdollisimman monia ihmisiä oppimaan itsestään, kehittymään, muuttamaan ajatteluaan ja käyttäytymistään sekä tekemään omasta elämästään merkityksellisen.

 

Topi

 

 

 

Topi Valtakoski

Toimitusjohtaja

topi.valtakoski@prevenia.fi

040 720 4847


 - Topi Valtakoski

<< Takaisin



Kommentti

Kirjoittaja

Sähköposti

Kotisivut




Ei kommentteja




 

Ota yhteyttä:
Lähetä viesti
Soita asiantuntijallemme:
  040 720 4847

Prevenia Health Oy
Y-tunnus: 2638347-6
Rekisteriseloste

valokuvat sivuilla: Hannah Salo ja Jimi Österberg

Seuraa meitä: 
Tällä sivustolla käytetään evästeitä. Sivustoa käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää
Katso videoitamme »Lue blogejamme »

LIITY KANSSAMME TERVEYDEN EDISTÄMISEN MATKALLE
Kirjoita alle sähköpostisi ja saat säännöllisesti hyödyllistä tietoa Prevenia - kanavalta (mm. blogit, webinaarit, uutiskirjeet)


Minua kiinnostaa:
Henkilökohtaisen terveyden ja tapojen edistäminen (Prevenia - kirje)
Yrityksen henkilöstön terveyden edistäminen (Prevenia - ammattilaiskirje)



 

Ota yhteyttä

Nimi/Organisaatio:

Sähköposti:

Puhelin:


Kuinka voimme palvella?:


 
©2017 Prevenia Health Oy - Terveempi henkilöstö - Z-Media